Uusi vuosi, taas

Kävelen kotiin valojen ja varjojen välistä, nopeatempoisesti, vähän jäässä. Nautin silti jokaisesta askeleesta, häivähdyksestä, tuoksusta. Kirpeästä talviyöstä. Pistävän puhtaasta ilmasta, joka pureutuu läpi luiden, ytimien, ihan kaiken.

Olen aina pitänyt kotiin paluusta.

Oven saan auki, vaikka olen niin väsynyt, etten seuraavana aamuna tiedä miten olen saanut matkalaukun yläkertaan. 

Kotona on vielä joulu.

Kömmin peittojen alle ja nukahdan heti.

Tästä alkaa uusi vuosi. Taas kerran puhtaalta pöydältä. 

Aivan uuden näköinen ja tuntuinen. 

Ensimmäistä kertaa ilman äitiä.

Jouluvaloketju hyllyä reunustamassa. 

Miten suloista ja lohduttavaa valoa se tuokaan

aamuhämärään huoneeseen

Valot, nämä kauneimmat jotka löysin, ovat 

muodoltaan timantteja.

Varsin haavoittuvaisessa mielentilassa on elelty. 

Ihanin ja lohdullisin joulu takanapäin. Perheessä turvaudumme toisiimme; toistemme kaltaisiin juurettomiin, reväistyihin kulkijoihin.

Tänä aamuna halusin kirjata jotain tästä hetkestä, tästä tunnelmasta. 

Kotiin tultuani halusin vain itkeä. Mutta itkemiseenkin taisin olla liian väsynyt.

Nyt taas hyvin levännyt ja joululoma onneksi jatkuu.

💛  💛  💛

Tämän blogin tarkoitusta en ole sen kummemmin miettinyt. 

Enpä ole tätä silti poistanutkaan. Onhan tämä enemmänkin oma päiväkirjani kuin blogi. Merkistystä näillä hajanaisilla ajatuksilla taitaa olla vain minulle. Kiva palata tunnelmiin ja ajatuksiin myöhemmin.

2016 on jäänyt ilman yhtäkään merkintää. Merkityksellisiä tapahtumia on ollut enemmän kuin koskaan, ehkäpä juuri siksi. 

"Kun elämä täyttää päivän, jäävät muistiinpanot vajaiksi." 

                                                      - Eeva Kilpi (Naisen päiväkirja, 1978)

Vaihdoin blogin nimen, koska tämä tuntuu oikeammalta.

.