Tässä ja nyt

Juhannus, tuo keskikesän kaunotar on taas täällä. Huh-huijaa! Tällä kertaa hän saapui unisena, viluisena ja ailahtelevaisena. Melkein jätti saapumatta, mutta tulipa sitten kuitenkin, vähän erilaisena. Ammentaen uumenistaan rakeita, räntää, tuulia ja vähän auringonpaistettakin. Jossain päin jopa luntakin ja pakkasia. Tuulta ja kylmää viimaa keskelle kesää.

Silti on aika ihanaa, että täällä hän on, tuo seppelepäinen, kansallispukuinen elovenakuningatar. Aikamoinen emäntä onkin! Kuka muu muka pystyy samanlaiseen taikaan,  jossa maan kaupungit ja taajamat pyyhkäistään autioiksi. Ja kaikki kansa saadaan maalle, rannoille, saarille , mökeille ja metsiin.

Ihmeellistä ja käsittämätöntä on Suomen kesä! Yllellisyyttä on herätä aamulla valoon ja lintujen laulantaan. Valo on taas kerran voittanut.
Aamulla olen nautinut kahvini parvekkeella jo jonkin aikaa. Tänä jussin aamuna kyllä vielä villasukissa ja paksuun peittoon kääriytyneenä.
Mutta silti.

Nuo aamuiset hetket ovat olleet kullanarvoisia. Palaudutaan, hengitellään. Akkuja lataillaan. Vain ollaan. Vauhti kun on koko kevään ollut aikamoista. Töitä on paiskittu olan takaa, menty kuin unessa, vähän niinkuin autopilotilla, pysähtymättä.

Olen silti päässyt nuuhkimaan päihdyttävää tuomien tuoksua, hankkinut auringonkukan ja pyörällä ajaessa melkein täräyttänyt aitaan kun tuulten tuoma juhannusruusun tuoksu on niin huumannut.

Olen vapauttanut söpöäkin söpömmän oravanpoikasreppanan, joka oli jäänyt loukkuun roskakatokseen. Olen myös kävellyt taianomaisessa, höyryävässä kielometsässä, jossa sateen jälkeen tunnelma oli kuin lapsuuden sadussa.
Olen käynyt konsertissa ja nauranut ääneen, kun ystäväni intoutui irrottelemaan ja kävi villiin tanssiin bändin edessä. Ihanan villi ja vapaa. Nainen vapaalla.


Olen syönyt grillattua lohta vaaleanpunaisen kuohuvan kanssa, saunonut lyhdyn valossa ja tehnyt tuttavuutta seitsemän sortin saunavastan kanssa. Ja huumaantunut sen saunomisen tuoksuista ja hämärästä. Juhannusyönä. 

Myöhemmin kerroimme ystäväporukassa toinen toisillemme elämämme haaveista ja unelmista.
Juhannusyö parhaimmillaan. Jotkut itkutkin itkettiin, mutta sitä enemmän naurettiin.

Seitsemästä sortista puheenollen, juhannusyön taikoja en tänä vuonna lähtenyt toteuttamaan. Viimeksi sellaisia tehtiin muutama kesä sitten. Oli ensimmäinen juhannus useamman vuoden ulkomailla olon jälkeen. Veimme ystäväperheen pikkutytöt keräämään kukkia niitylle, puolen yön aikaan. Ja nimenomaan seitsemää sorttia kerättiin. Oli valoisaa ja lämmintä, Suomen suvea parhaimmillaan, polun pientareella koiranputketkin huokailivat.

Me aikuiset kerroimme tytöille, että jos kukat asettaa tyynyn alle, niin yöllä uniin tulee se unelmien prinssi. Menninkäiskasvoinen alle kouluikäinen asetteli seitsemän kukkaansa hyvin huolelliseen riviin tyynyn alle. Ilme oli kuitenkin turhan vakava. No, mikäs nyt on? Pikkuinen vastasi: Voisiko siihen uneen ilmestyä prinssin sijaan kissa?
Tottahan toki!
Aamulla kysyimme oliko kissa näyttäytynyt. Ei kuulemma ollut.


Minullekaan prinssi tai tuleva sulhanen ei näyttäytynyt tuona yönä. Kaikista seitsemästä sortista huolimatta. Olisiko syy ollut se, että olin kieltäytynyt kieriskelemästä niityllä alastomana keskiyöllä, vai mikä?
Tänä juhannuksena havahduin siihen, että  jollain erikoisella tavalla nuo taiat kyllä sittenkin aina toteutuvat. Ennemmin tai myöhemmin. Varmaankin pienen menninkäistytön juhannustaian seurauksena elämääni on sitten tuon juhannuksen ilmestynyt - ei prinssi - vaan kissa.

Ja mieluinen tulokas onkin ollut.

Nautinnollista ja levollista juhannusta!

Tässä kesäisten tunnelmien ehdoton lempparini!

Keskustelua ihmisen kanssa

Kuljettaja vastaili leppoisasti jutustellen kun ensiksi keksin aloittaa upeista kevätsäistä. Hän ei välittänyt aiheen tavanomaisuudesta, totaalisesta mielikuvituksen puutteesta, vaan tarttui tilaisuuteen kun tarjottiin. Muutamassa minuutissa keskustelu olikin mitä mielenkiintoisin. Tämä mies oli nimittäin kotiin kävellessään työvuoron päätyttyä nähnyt maamme ohitse kiitävän meteoriitin. Useita tähden lentoja aiemmin nähneenä hän heti huomasi, että tässä oli jotain erilaista, erikoisempaa. Ei niitä niin usein elämän aikana tule vastaan.
Olin ihmeissäni. Aika ainutlaatuista. Tuollainen oli minulta kokematta.

Hän oli puolestaan ihmeissään kun kerroin, että olin nähnyt useammatkin revontulet. Se oli häneltä vielä kokematta.
Kuvasin yksityiskohtaisesti ne komeimmat, jotka olin nähnyt kesäiltana leirintäalueella vuosia sitten.

Olimme vähän aikaa hiljaa.

Jokainen meistä tarvitsee sen oman viisitoista minuuttia, sanoi sitten tämä minua kuljettava mies.

Ja kertoi siitä omastaan. Kesäisin hän ajaa mielellään yövuoroa. Kadut ovat autiot ja hiljaiset, on valoisaa, siinä on sitä jotakin. On upeaa kun on niin hiljaista. Ja sitten vuoron päätyttyä hän kävelee kotiinsa, varhaisen aamun hiljaisuudessa, niityn poikki. Siinä ylitetään oja ja sitten hän pysähtyy. Ja sitten on se hetki. Juuri se hetki, tiedäthän.

Juu, tiedän kyllä.

Olimme taas hiljaa.

Sitten minä puolestani kerroin siitä miten ahdistunut olin aiemmin kun asuin suurkaupungin keskustassa. Viikonloppuisin vuokrasimme kaveriporukalla auton, jotta pääsisimme maalle, vuorille, vihreään puhtaaseen raikkauteen. Rauhaan. Siellä sitten vain oltiin. Ihan hiljaa. Ja hengiteltiin.
Myös syötiin, kiipeiltiin bambuissa, naurettiin.

Tankattiin sisään vihreyttä, että jaksaisi taas elää asfalttiviidakossa.


Suomalainen tarvitsee tilaa. Ilmaa. Hiljaisuutta.

Niin. Ihminen tarvitsee.

Olimme taas hiljaa.

Taisimme olla sielunsisaruksia.

Sitten hän jatkoi.

Hänen elementtinsä on kuitenkin meri.
Pikkuisena pojannassikkana hän pääsi isän matkaan merille. Mentiin Mustallemerelle asti. Nähtiin satamia, kaupunkeja, aavaa merta ja myrskyjä. Mentiin usean maan ja kulttuurin halki. Baku ja Batumi olivat paikkoja, joissa hän oppi miltä öljy haisee. Sen hajun hän muistaa, se palaa jostain aina silloin tällöin. Mitään muuta ihan samanlaista ei ole.

Sen matkan jälkeen hän aloitti eka luokan, oli kaksi viikkoa myöhässä lukukauden alusta. Tuon pienen pojan maailmaa täysin mullistaneen reissun jälkeen hänet istutettiin pulpettiin ja alettiin opetella miten tehdään ympyröitä lyijykynällä kouluvihkoon.

Nauroimme ääneen molemmat.

Sanoin, että se tuntui mielettömältä kaiken sen jälkeen mitä hän oli kokenut ja nähnyt.

Kävin keskustelua selvästikin viisaan miehen kanssa. Hän sanoi, että hyvähän se vain oli. Se antoi pikkumiehelle perspektiiviä. Hyvää vastapainoa niille merten seikkailuille.
Piti lapsen maan pinnalla.


Tähän asti en ollut nähnyt hänestä muuta kuin niskan ja selkämyksen. Istuin niin, että en nähnyt hänen kasvojaan edes peilistä, eikä hän minun. Taksiin noustessani en ollut kiinnittänyt huomiota hänen ulkonäköönsä.
Hän oli huomioinut minusta sen, että kissan kori oli rottinkinen, oikea kori-kori, ei muovia. Hänestä kopan pyöreä muoto oli myös viehättävä.

Tiesimme toisistamme jo nyt enemmän kuin moni pitkänkin tuntemisen jälkeen.

Kissa valpastui, se tunnisti, että oltiin tultu kotiin. Harmillista, nyt jo.

Kuskini kääntyi. Kasvot olivat rokonarpiset, elämää nähneet, mutta nuoremmat kuin miksi hänet olin ajatellut, vähän väsyneet. Silmät lempeät.

Tunsin itseni jotenkin etuoikeutetuksi, että olin saanut juuri hänet kuljettajakseni.

Miehen, joka pysähtyi aamun varhaisina hetkinä niityn reunaan, mutaisen ojan penkalle. Miehen, joka oli seilannut meriä ja nähnyt meteoriitin lennon. Ja tunsi aina joskus öljyn hajun nenässään.

Suurin osa meistä tietää missä ollaan juuri nyt. Monet tietävät ainakin suurin piirtein mihin olemme menossa.

Tässä oli ihminen, joka tiesi tarkalleen mistä oli tullut.

Huikea huhtikuu

Pitkä lumeton talvi on takana. Takatalvikin on takana. Elettyä aikaa, pimeää ja kylmää.

Lopulta heräsin valoon ja kevääseen.

Lintujen liverrykseen ja tuulten juhlaan.

Ikävästi puolikuntoisena elin läpi talven. Olen kuin metsän eläimet, kaivaudun pesääni potemaan. Kipeänä kääriydyn pieneksi keräksi peittojen alle ja haluan olla yksin, rauhassa.

Lopulta tervehdyin ja kömmin ulos talviuniltani. Tunsin voimani ja nousin siivilleni.

Ihana kevät. Ja uudet alut. Ihanuutta on eletty, itketty ja naurettu.

Suloisuutta koettu.
Huh, olen onnellinen.

Nyt ulos luontoon ja illalla illalliselle.

Huikea huhtikuu!

Olin tyystin unohtanut, että minulla on blogi.