Tervetuloa melankolia

Kesä tuntuu vielä joka solussa. Näiden päivien ei haluaisi loppuvan koskaan.

Olen koettanut tarttua hetkeen, suorastaan tarrautua, 

silti kesä tuntuu soljuvan sormien lomitse. Armottomasti. 

Kesän hehkussa viivyttelen. Viihdyn niin. 

Rosén suudelmat huulilla. 

Ja aurinko päättää pulahtaa joka ilta samaan paikkaan.

Jätän jäähyväisiä sille. Ja samalla kesälle.

Tämä kesä on ollut pysähtymistä. Ja matkantekoa.

 Uutta olen hahmotellut, ääriviivoja luonnostellut. 

 

Silti näyttää vielä epäselvältä ja kuva on kovin epätarkka. 

Ajan kanssa, ajan kanssa, sanoo ystäväni.

 

Ja on tietysti, niinkuin aina, oikeassa.

 

 

Ja nyt. Ne kuulut elokuun illat. Autereista. Miten kaunista. 

Lempivuodenaikani syksy. Hiipii vähän varkain, aina se yllättää. 
Mutta tulee kuitenkin luotettavasti joka vuosi suunnilleen samaan aikaan.

Mikä muu tuoksuu yhtä syksyltä kuin elokuinen iltakävely?

 

Vasta kun tarvitsin täkin nukahtaakseni, 

annoin melankolialle luvan.

Heinäkuu

Talviturkki päällä vielä heinäkuussa. 

Minullakin.

Kuumuus yötä päivää.
Kerrankin.
 
Kesä.

Kummallisuuksia

Hain käteistä bussilla. Bussipysäkillä käsiäni paleli.

Miksi takkini taskut on ommeltu kiinni?

Ripustin kissanhoitajan keittiön verhot.

 

Ihmeesti ilahduin itsekin.

 

Kotona ratkoin taskut auki. 

 

Lohtujuomana tänään salvianlehtitee.