Toteutuneiden haaveiden kirja

Viime viikolla oli syntymäpäiväni. 

Syntymäni vuosipäivä.

Syntymäpäivässä on jotain juhlallista. Minulla on silloin tapana pysähtyä ja punnita mennyttä, katsoa kuvastimeen, samalla tavalla kuin teen uudenvuodenaattonakin. Hahmotan mitä vuosi on sisältänyt, mitä uutta, mitä minulle merkityksellistä on tapahtunut, mitkä tapahtumista olivat suunniteltua, mitkä yllättivät. Mitä elämä toi. 

Mitä olen oppinut, mistä luopunut, missä mennään juuri nyt ja mitä ajatuksia ja haaveita on tulevalle. Tai konkreettisia suunnitelmia. Mitä muutoksia haluan.

Lupauksia ja listoja kirjoitetussa muodossa en ole kuitenkaan tehnyt enää vuosiin.

Niitä tein vuosittain vuosikausien ajan. Aina vuodeksi eteenpäin. Niitä oli mukava lueskella myöhemmin seuraavana syntymäpäivänä, ja arvioida tilannetta. Olivatko jotkut haaveet toteutuneet. 

Uutena vuotena taas  punnitsin olinko elänyt sen moton mukaan, jonka olin sille vuodelle valinnut. 

Kirjattujen haaveiden lista. 

Toteutuneiden haaveiden kirja.

Jotkut haaveet ovat vain epämääräisiä ajatuksia, unen ja hereillä olon rajamailla kohdattuja tuntemuksia.

Häilyviä ja unenomaisia. 

Joku haalistunut epäselvä kuva, jolle ei osaa antaa tarkkaa nimeä tai ääriviivoja.

Haluaisin ehkä sittenkin ottaa nuo kirjaamiset takaisin käyttöön. On niitä kiva vuosien päästä lukea.

Tällä kertaa listalle tulisi ainakin matkoja ja ehkäpä suurempiakin muutoksia.

Olenkohan aloittanut tämän blogin sitä varten?
Onhan tämä alkanut elää omaa elämäänsä.

Ehkä jonain päivänä vaihdan tälle nimeksi Toteutuneiden haaveiden kirja.

Sntymäpäivääni edeltävänä iltana leivoin mustikkapiirakan.

Laitoin sitten pöytään työkavereille toimistolla kahvitauolla. 

Mustikalle sopiva kaveri on kermainen vaniljajätski. 

Isä ja äiti soittivat syntymäpäiväni iltana. Isä luki vanhasta Ajastaika-allakastaan minun syntymäni päivästä. Olivat äidin kanssa lähteneet illalla kunnansairaalaa kohti, kävellen. Ilta oli ollut viileä, heinikko jopa vähän kuurainen. Syyskuun alkupäivinä pohjoisessa.

Olin syntynyt heti puolen yön jälkeen.

Eilen sitten oli se päivä, jolloin juhlittiin niitä synttäreitä. 

En ollut viettänyt synttäreitä vuosiin, ainoastaan kahdestaan tyttären kanssa tai kahvittelulla vanhempieni kanssa. Pienimuotoista ja yksityistä. 
Nyt kuitenkin halusin juhlistaa tätä merkkipäivääni.

Paikaksi valitsin tummanpuhuvan, vähän rosoisen viinibaarin keskustassa. Montaa tällaista en ole Suomessa nähnyt. No en tosin ole sellaisia etsinytkään. Tämänkin ihan etsimättä löysin, se vaan tupsahti kaupungilla vastaani.

Kutsuin pienen ydinporukan kasaan ja kivaa olikin nähdä ja olla yhdessä. Sanoisin fantastista.

Miksi juuri me olemme ne parhaat ystävät? Mikä tekee meistä meidät?

Yhdistäväksi tekijäksi taisi lopulta valikoitua hulluus. 

Sanan parhaassa, imartelevimmassa merkityksessä.