Laskuvarjot nimeltä lehdet

Minun maailmani on hiljainen maailma. 

Ei suinkaan äänetön, mutta hiljainen. 

Paljon turhaa olen onnistunut karsimaan pois. Onneksi.

Tilalle on tullut hiljaisuutta, tilaa, kiireettömyyttä, rauhaa. 

Paljon olen antanut mennä. 

Luopumisen prosessi on kuitenkin jatkuvia valintoja,
tuskinpa sitä ihminen koskaan on valmis.

Viihdyn hiljaisessa maailmassani.

Miten nautinkaan tästä vuodenajasta. Luonnon hiljaista muutosta on ihmeellistä
seurata. Ajelen pyörällä ja nautin puhaltavista tuulista kasvoillani. Tuulista, jotka
kaikessa melankolisuudessaan ovatkin yllättäen täynnä
toivoa uudesta.

Hiljainen maailma on yksinkertainen.

 Konstailematon.

Hiljaisuudessa kuulee yllättävän
paljon.

Päädyin tänään järjestelemään vaatekomeroitani ja - vihdoinkin - pakkaamaan kesävaatteeni pois. Jo useampana viikonloppuna se oli pitänyt tehdä,
mutta nyt lopultakin sain sen tehdyksi. Jokasyksyinen operaatio, jota
siirrän aina niin pitkään kuin mahdollista.

Sitten piilotin kaiken kesäisen massiiviseen punaiseen
 matkalaukkuuni ensi kesää odottamaan.

Lokakuuhunhan littyy luonnollisesti luopumista.

 

Luonto luopuu upeasta väriloistostaan, puut lehdistään. Niitä leijailee ympäriinsä
kuin pikkuriikkisiä laskuvarjoja. Katukiveykselle pudotessaan ne
aloittavat vauhdikkaan tanssinsa ja pyörivät
aikansa tuulten mukana.

Hedelmiäkin ropsahtelee maahan säännöllisin väliajoin. 

Päivä luopuu valostaan ja alistuu sovinnolla olemaan lyhyempi
kuin kesällä. 

 Syksyisessä hiljaisuudessa ihmismieli rauhoittuu.

Hiljaisuutta alkaa arvostaa oikealla tavalla kun 

on elänyt niin ettei sitä ole ollut. Tai näin ainakin minä ajattelen.

Minulla oli vieras käymässä viime viikolla ja sain kunnian viedä häntä paikasta toiseen. Helsingin pikkukatuja kolusimme. Kauppatorin hyytävässä telttakuppilassa joimme kuumat kaakaot. Porvoo ja Talinna ovat vieraille ne pakolliset ja aina yhtä upeat. Ja voi miten ihanaa niissä olikin käydä juuri nyt näinä aurinkoisina ja värikkäinä päivinä.

Tämän sivun kuvat ovat näistä kahdesta huimasta kaupungista.

Lokakuun alun hiljaisissa illoissa olen kuunnellut upeaa
Dusty Springfieldiä, jonka kaihoisat ajatukset
pyöriskelevät mielessä
 tuulimyllyn tavoin .