Pistäydyin viikonloppuna lumen ihmemaassa.
Olin jo unohtanut miten äärettömän kaunista ja puhdasta siellä voikaan olla.
Lumi. Mikä ihanuus.
Teki mieleni heittäytyä ja peittyä siihen.
Hypellä ja hypähdellä.
Loikkia ja pyrähdellä.
Kieriskellä.
Kaivautua siihen.
Maistella sitä.
Ja kuvata.
Päädyin hyppelehtimään, loikkimaan ja pyrähtelemään.
Kävelin takaperin ja hypin yhdellä jalalla.
Kyllä sitä maistoinkin.
Etupäässä kuvasin.
Koskemattoman ensilumen ensikosketuksessa.
Sinisen hämärän rajamailla liikuttiin.
Ihanaa ja puhdasta.
Täysin äänetöntä,
kunnes...
...ihan läheltä pyrähti joku suuri lintu lentoon.
Näin mitä ihanimpia taideteoksia.
Itse tein jälkiä ja polkuja.
Enkelinkin, jolta jäi toinen siipi puuttumaan.
Kun palasin takaisin syksyyn
tuntui kuin olisin käynyt toisessa ajassa
ja toisella planeetalla.
Aika olikin tepastellut poissaollessani taaksepäin.
Kiitos, kun kävit luonani ilmoittautumassa, löysin tieni tänne.
VastaaPoistaMinä en yleisesti ottaen pidä lumesta, mutta tunnustan: koskemattoman ensilumen ensikosketuksesta nautin. Täällä se oli kai muutama viikko sitten, hyvin kevyenä, hyvin vähän aikaa.
Sama täällä, ensi lumi on upeaa. Myös ihan valkoinen ja puhdas, äänetön lumipeite on ihana.
VastaaPoistaKaikki loska toisaalta on aika epäkäytännöllistä.
Täällä pk-seudulla on edelleen ihan syksyistä vielä.
Jouluksi kun tulisi se pehmeä lumipeite...
Kiva kun poikkesit täällä!